13.6.2015 / 8 Comments

TIENI MALLIKOULUSSA #1



Aloitetaampa tämä postaus ihan vaikka siitä, miten päädyin edes hakemaan mukaan ohjelmaan. Sain siis tietää hakumahdollisuudesta kahden kaverini kautta, kun he patistivat minua hakemaan mukaan koska "oon niin mallin mitoissa ja muutenkin". Tossa vaiheessa ajattelin vaan että "yeah right varmaan haen kun ei mun hakemusta varmaan edes katsottaisi kahta sekuntia kauempaa...". Lopulta sanoin kuitenkin vanhemmillekkin tästä kilpailusta sekä mahdollisuudesta hakea mukaan, ja äidin rohkaisemana aloin kirjoittelemaan hakulomakkeen kenttiin omia tietojani. 

Seuraavana päivänä otin hakemukseen vaaditut kuvat ja lähetin sen, tuossa vaiheessa kyllä jännitti jo aika lailla, vaikka olinkin vain puoliksi tosissani sitä mieltä että mulla olis mahdollisuuksia päästä mukaan. 


8


Onneks kuitenkin lähetin lomakkeen, sillä joulukuun lopulla sain sähköpostilla tiedon pääsystäni ensimmäiseen casting-tilaisuuteen. Luin tän tiedon bussissa, ja rupes hymyilyttämään, sekä ahdistamaan samaan aikaan. Hymyilyttämään siksi, että olin super innoissani koko jutusta mutta ahdistamaan, koska en voinut purkaa innostuneisuuttani sillä hetkellä kenellekkään. Olin nimittäin päättänyt pitää suuni tukossa koko ohjelmaan hakemisesta. Jälkeenpäin ajateltuna en oo edes varma miks halusin pitää ton jutun salassa, mutta olihan se ihan hauskaa olla salaperäinen, haha :D

Ennen tammikuussa järjestettyä castingia selvitin opettajien kanssa mun kouluun liittyvät asiat, varmuuden vuoksi jos vaikka sattuisin pääsemään mukaan ohjelmaan. (Toiveikkaalla mielellä siis olin alusta asti!) Opettajat onneks autto tosi hyvin järjestämään mun asiat ja oli ihan täysillä kannustamassa mua. Sain myöhemmin myös meidän koulun rehtorilta viestiä siitä, kuinka lukio on parasta aikaa kokeilla uusia asioita ja etsiä sitä "omaa tietä", oli tosi mukavaa saada tollanen tsemppausviesti, sillä huonomminkin voisi mennä :D


6


Eka casting meni tosi nopeasti, olin paikalla varmaan alle tunnin. Näin siellä muutamia muita tyttöjä, joita katsoin miettien samalla, ettei mulla oo mitään mahdollisuuksia päästä mukaan jos nuo seisoo mun kanssa samassa rivissä... Kaikki ihmiset oli tosi mukavia tuolla castingissa, ja lähdin hyvillä mielin ja kaikkeni antaneena hotelliin lepäilemään ja odottamaan iltaa, jolloin luvattiin lähettää viestiä siitä, ketkä pääsevät toiseen castingiin.
Hotellilla kerroin erässä whatsapp-ryhmässä kaikille koulukavereilleni, missä olin juuri sillä hetkellä (sillä kukaan ei tiennyt hakemisestani, saati siitä että olin päässyt castingiin.) Samalla hetkellä selvisi, että hyvä kaverini Sofia oli juuri matkalla samaan tapahtumaan, ja siitäkös vasta riemu ratkesi kavereiden keskuudessa....! Tuli kauheesti tsemppausviestejä sun muita ja kaikki oli aika poissa tolaltaan, samoin mä! Tuntu tosi uskomattomalta että mun kaveri oli mun tietämättä tulossa samaan kilpailuun mukaan! 

Kun sähköpostiini sitten illalla oli tullut uusi viesti, sain lukea sen muutamaan kertaan, ennenkuin ymmärsin että olin päässyt mukaan 20 parhaan joukkoon. Tämä tarkoitti sitä, että pääsisin ainakin yhteen jaksoon telkkariin, olin niiiiiiin innoissani :D! Hahah voin kertoa että seuraavana yönä ei paljoa (myöskään kuorsausäänten takia) nukuttu!


Related Posts

8 kommenttia:

  1. Oli kyl positiivinen ylläri nähdä sut mallikoulussa! :) Pärjäsit hyvin ja näin ei varmaan saisi sanoa.. Mutta mun puolesta sun tai Amandan ois kuulunu voittaa.. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah voi kiitos! :-) Tottakai niitä suosikkeja nousee kaikille, ei siinä mitään pahaa oo :P

      Poista
  2. Jee tosi kiva kun avaat kokemuksiasi Mallikoulusta! :)

    VastaaPoista
  3. Hei nyt mun on pakko kommentoida, kun en oo sitä ikuisuuksiin tehny..! En oo hirveesti joulun jälkee blogeja lukenu, ja muistan silloin kun mallikoulun mainos ilmesty telkkareihin niin olin silleen "EiKÄ TUO ON VARMASTI PETRA TOSSA". Ootin innoissani että se alkaa ja seurasin mallikoulua loppuun asti, mutta sun blogia monta vuotta seuranneena toivoin ihan kauheesti että oisit voittanu, hih :D Nyt oon taas palannu blogien ääreen ja pakko myöntää, että tää on edelleen mun yks lempiblogi! Postaukset on superkivaa luettavaa ja haluun vaan sanoo, että olit ihan huikee mallikoulussa ja tsemppiä tuleviin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha ei hitsi vähä kiva :D Ihana kuulla sulta tommosta, kiitos ja kiva että tykkäät tästä tasosta <3

      Poista
  4. Sinä ja Amanda olitte ehdottomasti mun lemppareita koko sarjassa!♥

    VastaaPoista

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo