28.6.2015 / 7 Comments

TIENI MALLIKOULUSSA #3




Yhteenvetona Mallikouluun mukaan hakeminen oli mun tähänastisen elämän radikaaleimpia, mutta samalla ehdottomasti parhaita päätöksiä. En olis pari vuotta sitten voinut kuvitellakkaan itseäni hakemassa mukaan johonkin tosi-tv-ohjelmaan, sillä olin ennen paljon sulkeutuneempi ja tykkäsin enemmän kuunnella muita kuin kertoa itsestäni. Oon kuitenkin mm. bloggaamisen, lukion ja uusien kavereiden myötä tullut enemmän avoimeksi, mikä sitten rohkaisi mua hakemaan mukaan.

Opin ohjelman aikana paljon uutta itsestäni. Tulin aidosti itsevarmemmaksi ja sanavalmiimmaksi kuin olin ennen ollut, sekä stressin ja jännityksen sietokykyni parani huomattavasti. Ohjelman kuvausten aikana sai olla jatkuvasti spekuloimassa jo seuraavan tunninkin tapahtumia, mikä opetti varautumaan kaikkeen mahdolliseen.


1


Sain uusien ystävien lisäksi tosi paljon hyödyllisiä vinkkejä mallintöitä koskien, mm. ohjeita oikeanlaiseen catwalk-kävelyyn, opastusta castingeja varten, sekä konkreettista ohjausta kuvauksissa. Koen myös tv-haastattelut hyödyllisiksi tulevaisuuden kannalta, sillä siinä oppi antamaan vastaukset kokonaisin lausein mutta tiivistäen samalla kaiken oleellisen. Sain paljon kokemusta erilaisissa tilanteissa esiintymisestä, mm. Jussigaala, Luhdan muotinäytös, sekä TresEmmen videomainos. Tietysti myös kaikki me tytöt saatiin omat mallikansiot, joihin tuli ohjelman aikana otetut kuvat.

Vaikka välillä kaikki se tiedottomuus tulevista tapahtumista turhauttikin, oli kaikki meidän kokemat jutut ihan odottamisen arvoisia. Mistäpä muualtakaan olisin voinut saada vastaavanlaisen kompaktin paketin koulutusta mallintöihin liittyen?


9


Parhaimpina kokemuksina mulle jäi mieleen toisessa jaksossa nähty muodomuutos, jossa multa lähti puolet hiusten pituudesta pois, sekä se fiilis aina pudotuspäivinä, kun oma kuva/muu tehtävä arvioitiin. Musta oli tosi hienoa kuulla ammattilaisten rehellisiä arvioita omista suorituksista, eikä mitään ympäripyöreää sepitystä. Topakasta palautteesta oli paljon helpompaa ottaa itse opiksi ja lähteä parantamaan.

Kaikkiaan en kadu yhtään, että olin mukana ohjelmassa. Päinvastoin, sain siellä ollessa enemmän itsevarmuutta ja kannustusta lähteä tekemään hommia mallina. Mun haasteena on tällä hetkellä edelleen kroppa (tarkkaan ottaen mitat) sekä mun ikä ja sen mukana tuleva kesken oleva koulu. Mutta uskomalla itseeni nyt ja tulevaisuudessa, tulen toivottavasti vielä tekemään uraa mallina :-) Olen tosi kiitollinen kaikille ketkä mua on tukeneet tän asian suhteen, erityisesti mun vanhempia ja sukulaisia, sekä ystäviä <3


4
Related Posts

7 kommenttia:

  1. kauanko toi mallikoulu kokonaisuudessaan kesti? putosko sieltä joku joka päivä vai kerran viikossa vai miten? ku ei telkkarin kautta kattoessa yhtään hahmota miten usein ne pudotukset oli :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi paljastaa noita juttuja oikeestaan sen tarkemmin kuin että ei tippunu päivittäin kukaan :D valitan!

      Poista
  2. Oli tosi kiva lukea kokemuksistasi Mallikoulussa! :) Tsemppiä sulle jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Millanen eveliina oli

    VastaaPoista

Latest Posts

Labels

lifestyle muoti oma tyyli oma elämä asu happy kauneus shoppailu lookbook meikit photo a day special fiilistely video throwback matkustelu ruoka valokuvaus weekend ajatuksia inspiration summer deep talk photography yhteistyö editorial thoughts hiukset hyvinvointi puheenaiheet kuukauden suosikit musiikki opiskelu DIY kengät monthly favorites my day polyvore sisustus sponsoroitu tutorialit vinkit haaste indiedays blog awards katumuoti kaupallinen yhteistyö kello kynnet kysymyspostaus mallikoulu pariisi personal sneak peek Daniel Wellington Nike air max aamiainen aamupala alekoodi beautiful friday co-creation hampaidenvalkaisu ice watch ideal of sweden inspirationday instagram instrumentarium juhlat kenya kesä koti kuulumisia opinnäytetyö ostokset party ripari safari silmälasit streetstyle syksy treeni trendit tyyli uusi vuosi 2017 2019 2020 Happy Joe IBA Michael Kors acne studios baker bag arki aurinkolasit avokadopasta blogi chiapudding chiapuuro contour kit diesel elokuvat finlayson furla metropolis hampaiden valkaisukynä helsinki ihonhoito indiedays jeffrey campbell joutsen jättineule kevät kielimatka link your blog linkkaa blogisi linkkaa instagram linkkaa youtube makia mango maybeauty metropolia motivaatio naked 3 naked basics oma aika parhaat elokuvat patent leather tote pepsodent white now puhelin puhelinkuoret q&a resepti santorini sarjat smoothie bowl snapshots spotify swiss clinic syksymeikki syyskuu tanssi tekstiiliteollisuus timanttiset.fi trendwalk trenssitakki tutorial unedited urban decay uudistuksia vaihto vaihto-opiskelu varjostus vastuullisuus vegaani viaplay what's in my bag

Instagram @petra_koo