20.4.2018 / No comments

FOCUS ON THE EYES



Yhteistyössä: Instrumentarium 

Moikka kaikki, toivottavasti teillä on kivat suunnitelmat viikonlopulle! Mä aion viettää rentoa perjantaita pitsan ja jäden merkeissä, ja sunnuntaiksi onkin luvassa kultturellimpaa ohjelmaa äitini kanssa. Tänään kuitenkin oon täällä kirjoittelemassa hieman ajatuksia laseista: niin vahvuudet sisältävistä rilleistä kuin trendikkäistä aurinkolaseista! Tähän teemaan mut viritti viime viikonlopun blogitapahtuma ja nimenomaan Instrumentariumin piste, jossa oli näkyvillä muutamia kehysuutuuksia. Mainitsen vielä sen, että oon itse ollut Instrun asiakas pari vuotta ja kaikki tässä postauksessa näkyvät kuvat oon ostanut sieltä. :)

Sain mun ensimmäiset silmälasit vahvuuksilla puolisen vuotta sitten. Varsinkin nuorempana silmälasien "saaminen" oli mun pahin painajainen, koska ensimmäinen mielikuva oli aina sellainen 90-luvun tyyli järkyttävimmillään, tyyliin sellaiset tekno-nörttilasit (:DD). Kuitenkin mitä useampi kavereistani vuosien varrella alkoi käyttää silmälaseja, alkoi munkin näkemys näiden moninaisuudesta avartua. Ekaa kertaa kunnolla kävin katselemassa kehyksiä vuoden 2016 loppupuolella, jolloin ei vielä akuuttia tarvetta laseille ollut. Viime kesästä lähtien mulla alkoi kuitenkin olla sen verran epävarmuutta varsinkin autoillessa, että kävin sitten syksyllä optikon kautta ostamassa lasit.
Tää ekojen lasien ostaminen oli mulle paljon vaikeampaa kuin voisi kuvitella. Kävin eri liikkeissä monta kertaa sovittelemassa kehyksiä, joista suurin osa ei sopinut mun kapeille kasvoille oikein mitekään. Värivaihtoehtojakin oli ihan päätä huimaava määrä, mutta jotenkin sieltä kuitenkin lopulta sain valittua kaksi hieman toisistaan poikkeavaa väriä ja mallia. Tätä päivää on mun huomioiden mukaan monet eri mallit, materiaalit ja paksuudet silmälaseissa. Sairaan makeita imagolaseihin verrattavia rillejä näkyy ihan kaiken ikäisillä, mutta mä oon vielä sen verran ujo silmälasien käyttäjä, että valitsin mahdollisimman "näkymättömät" kehykset molempiin laseihini. Ajattelin, että arkikäytössä nää on miljoona kertaa helpompaa yhdistää mun tyyliin ja räiskyvimpiinkin asuvalintoihin, toisin kuin ehkä erikoisen malliset tai väriset pokat. Tähän asti oon ainakin ollut super tyytyväinen valintoihini, vaikka oikeestaan joskus kaipaisin jotain tummempaa kehystä arkikäytössä... Ehkä ensi kerralla! ;)

iba18DSC06494

Mitä puolestaan tulee aurinkolaseihin, voidaan kääntää sivua ihan huolella ja aloittaa kokonaan uusi tarina! Nuoresta saakka oon rakastanut isoja, näkyviä ja erikoisen mallisia arskoja ja edelleen oon sen kelkan kyydissä! :D Mun kaksi kalliimpaa aurinkolasiparia oon hommannut vuosi-pari sitten ja nää kaksi on toisiinsa nähden tosi erilaisia, siltikin niin mun tyylisiä kuin vain voi olla.

iba18DSC06519

Jokaisen nahkatakkien ja kasarityylin fanille pakolliset arskat, eli Ray-Banin Wayfarerit löytyy myös tän tytön hyllyltä. Nää menee mulla jakkujen, hupparien, nahkarotsin ja jopa kukkamekkojen kanssa, ja rakastan näitä just siks ihan äärettömästi. Malliltaan klassiset ja ajattomat, mutta kuitenkin omalla tavallaan nykyaikaisen trendikkäät, mitä muuta aurinkolaseiltaan voisi vaatia? <3

iba18DSC06510

Nää toiset sitten painivatkin ihan omassa liigassaan, nimittäin Reiskojen vastaparina multa löytyy nää yliampuvan glamour-henkiset Diorin blehat. Koko tää konsepti on niin huippu: glitteriä, kilpparikuosia, jättikokoiset linssit cat eye -mallisena ja vielä ripaus vaaleanpunaista ja tyylikäs sekasorto on kasassa! Näitä laseja käytän juhlavampien asujen ja korkkarien kanssa, siis varsinkin niinä hetkinä kun haluan tuntea itseni Audrey Hepburniksi Tiffany-leffassa. Mun tyyli oikeestaan pääpiirteiltään onkin just tota omien mielikuvieni elämistä vaatteiden ja meikkien kautta, joten sisäinen leffatähteni loistaa hiljaisesti joka kerta kun näitä laseja pidän.

iba18DSC06505

Eri ihmisille selkeesti sopii erilainen tyyli, esimerkiks juuri tässä alla näkyvässä kuvassa ystäväni Peppi näyttää ainakin mun silmään siltä, kuin olisi syntynyt pitämään näyttävämpiä silmälaseja, hahah! :D En sano, etteikö ne mullekin sopisi, mutta kyse on ennemmin siitä että ne eivät näytä mun mielestä kasvoillani yhtä luonnollisilta kuin vaikka Pepillä tässä. 

Pitäiskö mun päästä eroon tästä jaottelusta ja alaa rokkaamaan jotain kreisimpiä kehyksiä silmälaseissa? Alla vähän osviittaa IBA:ssa napatun kuvan avulla, jotenkin tykkään tosta Stig-meiningistä mutta jotenkin koulussa tai auton ratissa istuessa tuntuu turhalta panostaa villeihin rilleihin, vai mitä mieltä te ootte? 

IBA2018_Kuvaaja_Jere_Viinikainen-0244_preview

Kuva: Jere Viinikainen
Related Posts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram @petra_koo