12.5.2018 / No comments

OLE YSTÄVÄ ITSELLESI

Moikka kaikki ja ihanaa lauantaita!

Mä oon nyt virallisesti aloittanut kesäloman opintojeni osalta ja voin kyllä hyvillä mielin ottaa nyt hetken aikaa ihan rennosti! Fuksivuosi hurahti ohi supernopeasti, enkä kyllä vielä edes puoli vuotta sitten olisi uskonut, miten tyytyväinen tulisin olemaan kouluvalintaani. Enää mulla ei oo haikeita ajatuksia suorittaa kauppiksessa kanditutkintoa, vaan hyvä menestys AMK:n puolella motivoi pitämään keskiarvoa korkealla myöhempää jatkokoulutusta varten. :) Mutta se siitä höpinästä, oli mulla tälle päivälle myös asiaakin!

DSC06122

Meistä moni tai lähes jokainen kamppailee jossain vaiheessa elämäänsä ainakin jonkin tasoisten itsetunto-ongelmien kanssa, joko ulkoisista tai sisäisistä asioista johtuen. Itse heräsin vasta kuluneen vuoden aikana siihen, kuinka huonoksi oon tuntenut itseni usein ja lukemattomissa eri tilanteissa. Varsinkin näin nuorena tuntuu hurjalta, miten paljon oon verrannut itseäni esim. julkkiksiin tai muuten ammattilaisiin tuntien tästä syystä alemmuutta omien tekemisieni osalta. Hyvänä esimerkkinä tulee mun ainainen pakkomielle koulussa pärjäämiseen. En edes koe, että esim. mun vanhemmat olis koskaan pakottaneet opiskelemaan tai vaatineet multa huipputuloksia koulussa, vaan mulla on itselläni ollut se tunne ja pakottava tarve onnistua kaikissa oppiaineissa. Tykkäsin ala-asteella matikasta, mutta yläasteella ja lukiossa vietin iltani itkien laskujen parissa, koska ne tuntuivat vaikeilta ja lukiossa pitkän matikan keskiarvoni olikin 7 pintaa (mikä oli sysipaska verrattuna kaikkiin muihin arvosanoihini...) Noiden tympeiden matikanopiskelusta jääneisiin muistoihin liittyy tosi vahvasti epäonnistuminen, minkä vuoksi en tänäkään päivänä pohdiskele derivaatan määritelmiä tai laske avaruuskappaleiden pinta-aloja, kun taas kielissä loistaneena kirjoitan aina CV:hen kaikki kielet joita osaan tai olen opiskellut, ja aika pelottomasti niitä käytänkin tosielämässä.

DSC06141

Opiskeluteemaa jatkaen, mun mielestä on ihan uskomattoman kamalaa, miten korkeakoulujen pääsykokeisiin valmistautuminen panee mun ystäviä ja tuttavia koetukselle. Itse tuon rumban kerran kokeneena myönnän, että kyllä mäkin vietin varmaan vähintään parin vuorokauden edestä tunteja pelkästään itkien, hyperventiloiden ja maaten sängyssä ilman mitään elämäniloa. Ainoana ajatuksena mielessä oli vain se, että "jos en nyt pääse kouluun, olen pelkkä Epäonnistuminen isolla e:llä, petän kaikkien odotukset ja en voi koskaan olla itseeni tyytyväinen." Oon valitettavasti nähnyt vierestä, kuinka tutut sairastuvat syömshäiriöön, saavat paniikkikohtauksia ja luopuvat itselleen tärkeistä asioista, kuten terveellisistä elämäntavoista ja sosiaalisista suhteista vähintään tuon luku-urakan ajaksi. Moni myös menettää elämänhallintansa siinä mielessä, että putkikatseella tähdätään vain siihen yhteen tavoitteeseen ilman varasuunnitelmaa, mikä kolahtaakin kovaa huonojen uutisten kuulemisen jälkeen myöhemmin kesällä. 

Tästä pääsen siihen mun pääpointtiin, eli siihen itsensä ruoskimiseen. Miks me ollaan niin armottomia itseämme kohtaan, kun kukaan muu ei ole? Kenen maailma kaatuu siihen, että saat matikankokeesta kutosen tai et pääse ekalla, tokalla tai edes kolmannella kerralla oikikseen? Miks me halutaan elämältä vain yhtä asiaa, ja ollaan valmiita luopumaan vaikka kuinka monesta ihanasta asiasta, jotka vois saada valitsemalla toisin? Mistä kaikki itsekriittisyys oikein kumpuaa, kun maailmassa kuitenkin suurin osa ihmisistä on ihan yhtä hyviä kuin mekin (toki lukuunottamatta sitä 1% väestöstä, joista mä puhun superihmisinä)? Meistä tuskin kukaan sanoisi ystävälleen, että "sä et oo kuin pohjasakkaa tässä yhteiskunnassa jos sä et nyt pääse lukemaan psykaa, onhan sinne kuitekin 5% todennäköisyys päästä sisään!!" Miksi siis sanoa noin itselleen? Mä ainakin uskon, että meistä jokainen ansaitsee olalle taputuksen itseltään useammin, kuin sen annamme. Uskon myös, että omien vahvuuksien tunteminen ja avoimuus uusille haasteille auttavat yhdessä heittäytymiskyvyn kanssa elämässä paljon pitemmälle, kuin se armoton pänttääminen pari kuukautta vuodessa.

Näihin mietteisiin, toivottelen lämmintä viikonloppua jokaiselle. <3
Related Posts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram @petra_koo